Varastoinnin ja logistiikan ulkoistus vapauttaa ylikapasiteetin aiheuttamilta kustannuksilta

”Tilat ovat etenkin Uudellamaalla kalliita, eikä turhista neliöstä kannata maksaa – sama koskee henkilötyötä”, neuvoo Logitrin Jarno Hanhinen.

”Yritysten varastointitarpeet vaihtelevat sesongeittain. Voi olla, että jouluksi varastoidaan paljon tavaraa mutta juhannuksena varastoa ei tarvita lainkaan. Oman varaston ja henkilöstön kustannukset pyörisivät maksimitarpeen mukaisesti, mutta ulkoistuksen kulut määrää käyttöaste”, Jarno Hanhinen painottaa.

Logitrin asiakkaat ovat etenkin keskusliikkeitä palvelevia yrityksiä. ”Pienimmällä asiakkaallamme on kaksi lavaa, suurimmalla kaksikymmentä tuhatta. Kaikissa tilanteissa yrityksen kannattaa keskittyä omaan bisnekseensä, välttää turhat kustannukset ja jättää varastointi ja logistiikka ulkopuolisen asiantuntijan hoidettavaksi”, Hanhinen suosittelee.

Varastojen käytön optimoinnissa tarvitaan nykyaikaista toiminnanohjausta. Hanhisen mukaan monet isot asiakkaat käyttävät omia ERP-järjestelmiään – vaihtoehtona on Logitrin oma ratkaisu. Tehokas varastonohjaus maksimoi hyötysuhteen, minimoi kustannukset ja vastaa keskusliikekaupan nopeaan tilaus-toimitus-rytmiin.

Nopeatempoista työvuorosuunnittelua

Logistiikkayrityksen työvuorosuunnittelun on vastattava nopeatempoiseen toimintaan ja jatkuviin muutoksiin. Logitri palvelee asiakkaitaan seitsemänä päivänä viikossa, tarvittaessa ympäri vuorokauden.

”Viikkokohtainen työvuorosuunnitelmamme elää jatkuvasti muun muassa muuttuvien asiakastarpeiden ja henkilöstön poissaolojen takia. Ihmisten määrä, työajat ja vuorot vaihtelevat päivittäin”, Hanhinen kuvailee.

Logitri hoitaa työvuorosuunnittelua ja työajanseurantaa Työvuorovelhon ohjelmistopalvelujen avulla. ”Aikaisemmin työaikoja koskevat toteutumat koottiin manuaalisilla tuntilistoilla. Nyt tiedot kerätään sähköisesti aikaa ja vaivaa säästäen”, Hanhinen toteaa.

Mikroautorata vai varasto?

Logitri sai alkunsa, kun logistiikka-alan kokeneet ammattilaiset Jarno Hanhinen ja Jari Jokinen päättivät ryhtyä yrittäjiksi vuonna 2009. Tuusulasta löydettiin lähes 8 000 neliön halli, joka vuokrattiin yksin tein kahdeksaksi vuodeksi.

”Asiakkaita ei ollut, mutta pää oli täynnä unelmia”, Hanhinen muistelee. ”Varastossa oli aluksi ainoastaan kaksi moottoripyörää ja pakettiauton penkit. Mietittiin mitä tuli tehtyä – pitäisikö rakentaa mikroautorata vai etsiä asiakkaita?”

Asiakkaita löytyi ja liiketoiminta pyrähti käyntiin. Vuonna 2010 varasto alkoi täyttyä ja pian tarvittiin jo lisää työvoimaa ja uusia tiloja. ”Lisätiloja haalittiin sitä mukaa, kun seinät tulivat vastaan”, Hanhinen sanoo.

Nyt Logitrilla on 25 000 neliötä varastotilaa kolmessa eri osoitteessa Uudellamaalla. Yhtiö työllistää 30 henkilöä vakituisesti – sesonkeina väkimäärä on noussut 80 henkilöön. Menestyksen takeena ovat pitkälle kehitetyt palvelut ja selkeä asiakaskunta.

”Pelkällä perinteisellä varastoinnilla ei pärjää. Tuotamme asiakkaillemme lisäarvoa kuljetusten ja varastoinnin lisäksi muun muassa paketoimalla tuotteita, liimaamalla tarroja ja kokoamalla myyntipakkauksia. Palvelukokonaisuus suunnitellaan aina asiakaskohtaisesti”, Hanhinen korostaa.

https://www.logitri.fi/