TyövuoroVelho helpottaa työajan hallintaa

Marjan Koti Oy on yksityinen kehitysvammaisten hoitokoti Kinnulassa, Keski-Suomen alueella. Yritys työllistää noin seitsemän henkilöä. Keskeisiä arvoja ovat yksilöllinen hoito ja huolenpito siten, että asiakas voisi elää mahdollisimman laadukasta ja täysipainoista elämää.

Marjan Koti otti TyövuoroVelhon käyttöön vuoden 2006 alkupuolella.
– Sitä ennen olimme suunnitelleet työvuorot ihan käsin. Se oli kuitenkin erittäin aikaa vievää, ja tuntien laskeminen oli vaikeaa. Eräs kollega suositteli TyövuoroVelhoa, ja sitä kautta päätimme itsekin ryhtyä käyttämään ohjelmaa, toimitusjohtaja Marja-Liisa Hytönen muistelee käyttöönottopäätöstä.

Hytönen on tyytyväinen TyövuoroVelhoon.
– Ohjelman ansiosta työvuorosuunnittelumme on paljon nopeampaa kuin ennen. Lisäksi työntekijöiden tietojen tallennus ohjelmaan on kätevää. Ohjelma myös laskee työajan ja työehtosopimuksen mukaiset vuorolisät valmiiksi, eikä meidän tarvitse enää käsin laskea, Hytönen viittaa automaattisiin lisien ja pyhien laskentatoimintoihin.

Vahvuuksien seuranta suunnittelun tukena

Hoitokodissa on tärkeää varmistaa, että yrityksessä on ympäri vuorokauden riittävä miehitys.
– Ohjelma soveltuu erinomaisesti ympärivuorokautiseen työvuorosuunnitteluun. Marjan Kodissa tehdään työtä kolmessa vuorossa, ja ohjelman avulla pystymme kätevästi seuraamaan, kuinka monta työntekijää on milloinkin vuorossa, Hytönen viittaa TyövuoroVelhosta löytyvään vahvuuksien seurantaan.

– Suunnittelua helpottaa myös se, että pystyn suunnitellessani näkemään edellisen työvuorolistan viimeiset päivät.
– TyövuoroVelhossa parasta on nopeus. Tosi hyvä ohjelma, Hytönen vahvistaa.

Hän myös suosittelee ohjelmaa mielellään.
– Olen suositellut TyövuoroVelhoa jo hoitoalan yrittäjälle, joka myös otti ohjelman käyttöön. Aion suositella ohjelmaa jatkossakin.

http://www.marjankoti.fi/