Työvuorosuunnitteluohjelmisto helpottaa Spectran arkea

Spectran työntekijät tekevät töitä myymälöissä ja kauppakeskuksissa, joissa aukioloajat ovat laajat – jotkut kohteet ovat auki ympäri vuorokauden. Spectralla suunnitellaan lähes 200 henkilön työvuorot eli noin 18 000 työtuntia kuukaudessa. Työvuorojen suunnittelussa apuna on työvuoro-ohjelma TyövuoroVelho.

Aikaisemmin työvuorot suunniteltiin toisella ohjelmalla, mutta vaihto tuli ajankohtaiseksi, kun taloon hankittiin Mepco palkka- ja HR-järjestelmä. Tällöin haluttiin uudistaa myös työvuorosuunnitteluohjelma sellaiseen, joka toimii yhdessä Mepcon kanssa.

Yhtenä valintakriteerinä oli selainpohjaisuus, sillä Spectrassa on tärkeää, että työvuorosuunnitteluohjemaa voidaan käyttää millä koneella tahansa ja missä tahansa. TyövuoroVelho soveltui siis tältäkin osin Spectran tarpeisiin.

“TyövuoroVelho toimii selaimella parhaiten, joten se ratkaisi sitten kilpailutuksessa ohjelmistovalintamme”, toimitusjohtaja Minna Plaketti kertoo.

TyövuoroVelhon helppokäyttöisyys saa kiitosta

” TyövuoroVelho on helppokäyttöinen ja virheitä ei tule niin paljon, joten se on kyllä täyttänyt odotuksemme”, Plaketti sanoo.

Palvelujohtaja Tomi Paavola kertoo, että TyövuoroVelhoa on todella helppo käyttää ja sen oppii nopeasti.

“TyövuoroVelho on käyttäjäystävällinen ja tuonut nopeutta tekemiseen sitten, kun sen oppii. Uskon, että ohjelma on nopea oppia, jos ei ole aikaisemmin ollut mitään järjestelmää käytössä. Meillä meni hetki totutella vanhasta pois, vaikka TyövuoroVelho on itsessään todella helppokäyttöinen”, hän kertoo naurahtaen.

Spectralla työvuorot vaihtuvat viikonpäivien mukaan samassakin kohteessa. TyövuoroVelhossa pystytään suunnittelemaan vuorolistapohjat valmiiksi etukäteen, joka helpottaa esimiesten työtä.

“Meillä voi olla maanantaina samassa kohteessa eri vuorot kuin perjantaina, joten on hyvä, että vuorot on muistissa järjestelmässä, eikä esimiesten tarvitse muistaa, miten vuorot menivätkään”, Paavola kertoo.

Sen lisäksi järjestelmässä pystyy rakentamaan laskureita, joilla voidaan tarkastaa onko miehitys kunnossa.

Paavola kertoo, että TyövuoroVelho on toimintavarma, eikä kentältä tule juurikaan tukipyyntöjä järjestelmään liittyen.

“Ei tule bugeja tai yllättäviä päivityksiä kesken kaiken. Tieto päivityksistä tulee hyvissä ajoin etukäteen, mikä on tärkeää, koska työskentelemme myös iltaisin ja viikonloppuisin”, Plaketti komppaa.

Asiakaspalvelulle erityiskiitokset

“TyövuoroVelholla on erittäin hyvä ja nopea asiakaspalvelu. Paras, mitä missään järjestelmässä on ollut”, Plaketti hehkuttaa

“Suosittelisimme TyövuoroVelhoa ehdottomasti muillekin”, tulee kuin yhdestä suusta.

 

Spectra Yhtiöt Oy

Spectra on suomalainen vuonna 1999 perustettu perheyritys. Huolehdimme suurimpien suomalaisten päivittäistavarakauppojen ja kauppakeskusten ylläpito ja -tukitoiminnoista ja varmistamme, että nämä pystyvät päivästä toiseen palvelemaan asiakkaitaan laadukkaasti hoidetussa, turvallisessa ja miellyttävässä ympäristössä. ”Autamme kauppoja pitämään pyörät pyörimässä.” www.spectra.fi

Haastateltavat

Minna Plaketti Spectran toimitusjohtaja ja yksi omistajista vastaa hallinnosta ja operatiivisesta toiminnasta. Vastuulla kaikki yrityksen järjestelmät, kuten TyövuoroVelho ja Mepco. Sen lisäksi vastaa kirjanpidosta ja talousasioista.

Tomi Paavola palvelujohtaja ja TyövuoroVelhon yksi pääkäyttäjistä.