Järjestöt tarvitsevat omanlaisiaan talouspalveluja ja järjestelmiä

Järjestöjen resurssien käyttöön ja raportointiin kohdistuu rahoittajien, kuten RAY:n, asettamia vaatimuksia
Järjestöt valittavat usein, että on vaikeaa löytää kolmannen sektorin erityispiirteitä ymmärtävää tilitoimistoa. Helsingin Haagassa sijaitsevassa Valkeassa talossa majaansa pitävät Kuuloliitto ja Kuurojen palvelusäätiö ratkaisivat ongelman perustamalla yhteisen yrityksen tuottamaan taloushallinnon palveluja. VaTa Järjestöpalvelu Oy toimii talous- ja palkkahallinnon palvelukeskuksena omistajilleen – jatkossa myös laajemmin järjestöille.
”Suomalainen tilitoimistotarjonta ei täytä vapaaehtoistoiminnan erityisvaatimuksia. Vastaamme haasteeseen taloushallinnon ja järjestötoiminnan erikoisosaamisellamme”, toimitusjohtaja Ilkka Sivula VaTa Järjestöpalvelu Oy:stä sanoo.

Aika sähköistää taloushallinto

Taloushallinnon sähköistys on edennyt järjestökentällä muita toimialoja hitaammin. ”Haluamme edistää kehitystä nykyaikaisilla järjestelmillä ja pilvipalveluilla”, Sivula kertoo.
Kilpailutuksen ja jatkoselvitysten kautta VaTa Järjestöpalvelu valitsi kumppanikseen Accountor-konserniin kuuluvien ICT-yritysten ryhmän, jonka ratkaisuja ja palveluja toimittaa Accountor Integrated Solutions Oy. TyövuoroVelho on yksi hankkeeseen osallistuvista toimittajista.
”Saamme Accountor Integrated Solutionsin kautta lähes kaiken tarvitsemamme. Pitkäjänteinen yhteistyö yhden kumppanin kanssa luo hyvät puitteet toimintamme ja asiakaspalvelumme kehittämiselle”, Sivula painottaa.

Kilpailukykyistä palvelua järjestöille

Järjestösektoria palveleva kokonaisratkaisu sisältää modernit työvälineet taloushallintoon, palkanlaskentaan, henkilöstöhallintoon ja rekrytointiin, työvuorosuunnitteluun, maksuliikenteeseen sekä matka- ja kululaskutukseen. Paketti kattaa myös tarvittavat infrapalvelut tuottavan palvelukeskuksen sekä yhteistyötä koordinoivan palvelupäällikön.
TyövuoroVelho vastaa hankkeessa työvuorosuunnittelun ja työajanseurannan ohjelmistoista.
Ratkaisut sovitetaan ja integroidaan järjestösektorin tarpeisiin käyttöönottoprojektin aikana. Järjestelmien käyttö aloitetaan syyskuun 2016 loppuun mennessä.
”Pilvipalvelut ovat omassa ja asiakkaidemme käytössä missä tahansa, milloin tahansa. Järjestö voi siirtyä ajanmukaiseen, hajautettuun palvelumalliin ilman omia investointeja ja tietoteknisiä murheita”, Sivula toteaa.
Digitalisoidut, järjestöjen toimintaa tukevat prosessit mahdollistavat kolmannen sektorin kilpailukykyisen palvelemisen.
”Palvelemme asiakkaitamme laadukkaasti ja kustannustehokkaasti, nykyaikaisilla järjestelmillä, järjestöjen erityistarpeisiin vastaten. Yhteistyötä tehdään joustavasti. Kaikkea ei ole pakko ulkoistaa kerralla, työnjaot voidaan sopia tapauskohtaisesti. Muutoksiin, kuten eläköitymisiin, voidaan reagoida ketterästi”, Sivula korostaa.

Järjestöjen kokonaisratkaisu kaikkien hyödynnettävissä

Accountor Integrated Solutions Oy toimittaa järjestöjen kokonaisratkaisuja myös suoraan niille, jotka haluavat VaTa Järjestöpalvelun tapaan uudistaa ja sähköistää talous- ja palkkahallintoaan. Yhteenliitetyt ohjelmistot, palvelut ja IT-infra toimitetaan asiakkaille yhden luukun periaatteella, yhdellä sopimuksella ja joustavalla kuukausihinnoittelulla.
”Kokonaisvaltaiset ratkaisumme ja palvelumme elävät elinkaarensa optimaalista vaihetta. Niitä on koeteltu menestyksellä monilla toimialoilla, ja kehitystyö jatkuu pitkälle tulevaisuuteen. Etenkin pilvipalveluihin perustuvista käytännöistä ja työvälineistä hyötyvät nyt myös suomalaiset järjestöt”, Accountor Integrated Solutions Oy:stä summataan.

http://www.jarjestopalvelu.fi/